Työtä. Kritiikin ja itsekritiikin aikaa.
Purepa nyt varovasti yhteen, kuului. Katossa pupu ajoi polkupyörällä taivaalla. Koetin varovasti kielellä.
Kierreliukumäki. Postinkantaja oikaisi kärryineen rannan kautta. Lenkkeilijän kengät ratisivat hiekkakäytävällä. Vanha mies jäi katselemaan keppiinsä nojaten. Dieselveturi murskutti satamaan päin letkan konttivaunuja ja avo. Lapset kohtasivat ensi kertaa ja viiden minuutin päästä jo leikkivät yhdessä kuin ikänsä. Yhtä mutkaton oli ero, joo mekin lähdetään ihan kohta.
Pallon potkaiseminen, lähes unohtunut nautinto. Ja se kaikki kura. Vanhat tuoksut silloin yhtenä päivänä. Lämmin asvaltti, fillarinrenkaiden laulu, Väinämöisenkatu 1977. Maatuvien lehtien lämmin löyhkä, märkä heinikko kumisaappaan alla, kolo lippaan ja kädensuojuksen välissä. Busterit ja Korkkarit Lapinlahdenkadun divarista.
Mullon pääkallo täynnä haavetta, Poika sanoi.
Ettäkö Turkuun.
Facebook livertelee joka suunnasta. Epatot.
2 kommenttia:
1977 oli maaginen vuosi.
Itse en tuosta vuodesta paljon muista, taisin olla lukiossa. Muistan hajakuvia kun isän auto kääntyi Mannerheimintieltä ylös mäkeä kohti Vänrikki Stoolinkatua. Mannerheimintien ja Apollonkadun välissä oli eläinkauppa, jonka valomainoksessa komeili värikäs papukaija.
Saksassa tapahtui sinä vuonna merkittäviä asioita. Euroopan suurin (valtion maksama!) mainoskampanja levitti mustavalkoisia julisteita asemille, joissa oli nuorten naisten kasvokuvia. (http://tinyurl.com/2t456j).
Lokakuun 18. 2007 tulee kuluneeksi 30 vuotta siitä kun -70-luku ja sen mukana toivo oikeudenmukaisemmasta yhteiskunnasta loppui.
"Wir trauern um Jürgen Ponto", luki mielenosoittajien banderolleissa, ja "Wieviele müssen noch sterben?" Lentokapteeni Jürgen Schumannin ainakin ennen kuin mustavalkoiset kuolivat tai talttuivat. Enkä muista sitä eläinkauppaakaan, paperikaupan Runskilla likellä Töölönkadun kulmaa kyllä.
Lähetä kommentti