lauantai 18. elokuuta 2007

Nostalgioita

Sallan lukupäiväkirjan Kolme muskettisoturia. Kirjojen ulkonäkö ja tuoksu, seikkailut D'Artagnanin ja kumppanien mukana ja katala kardinaali. Luettava uudelleen.

Kiitotie.net ja Lockheed Constellation. Piirrosversioita kauniista koneesta joissain 50- tai 60-luvulla painetuissa poikain lentokonekirjoissa, joita luin mummolassa arviolta 35 vuotta sitten. Ikkuna toiseen maailmaan.

Gena-krokotiilin syntymäpäivälaulu ajalta, kun jakaukset olivat suorat, kynnenaluset puhtaat ja kirkassilmäiset kansat marssivat yhtä jalkaa punaisen lipun alla. Tätä versiota en ollut nähnyt, mutta laulu ja venäläiset, anteeksi, neuvostoliittolaiset lastenohjelmat kuuluivat 70-luvulla lasten arkeen.

Ja Penalandian komeat laivakuvatkin kuuluvat tähän.

Ei kommentteja: