keskiviikko 22. elokuuta 2007

Päivänäytös

Salama välähti kun otin kuvaa lätäköstä. Enkös juuri painanut salaman pois päältä, tarkistin, mutta tosiaan, salama.

Välähti ja saman tien paukahti, kerta toisensavauhdilla läpi jälkeen. Vaikka varta vasten ulkona olinkin, tämä oli jo melkein liian vaikuttavaa. Kuulosti kuin viereiseltä pihalta olisi ampunut raskas patteri. Ja se lähimmäs osunut ei enää paukahtanut vaan räsähti kuin peltikatto olisi haljennut. Korkeiden korttelien keskelläkin taivaan osoitteleminen tukevalla metallivartisella sateenvarjolla alkoi tuntua huonolta ajatukselta.

Rännit rätisivät, pärskyivät valkoista kuohua kauas asvaltille. Aallot pyyhkivät jalkakäytävää, holahtivat katuojaan, hidastivat roskien kasaamalla padolla ja kiersivät eteenpäin.

Jotkut autot hidastivat ja kahlasivat varovasti, muttahetkeä ennen varsinkin taksit kiihdyttivät vauhdilla läpi ja katosivat vesiseinän sisään. Bussi ensin kaasutti, sitten jarrutti jyrkästi niiaten kesken lätäkön, tuskin sentään kamerani takia.

Neitonen epäröi ja mietti hetken, sipaisi sitten kengät jalastaan ja kahlasi paljain jaloin järven halki. Mies tuli ja alkoi raivata muoviharavalla lehtiä viemärinritilän päältä.

Kotona ripustin vaatteet kuivumaan.

Ei kommentteja: